Vikatikkejä

maanantaina, joulukuuta 21, 2009

Hei, nimeni on Katja ja olen askartelija

Lopetin joulukorttien tekemisen muutama vuosi sitten kun askartelu lähti lapasesta. Itse tehdyt kirjekuoret taisivat olla se viimeinen tikki. Korttien sijaan olen kirjoittanut joulukirjeitä*.

Askartelu on kuitenkin addiktio, ja kaikesta tsempistä huolimatta sitä välillä sitä vaan repsahtaa. Kiitos Martha Stewartin** keksin näpertää lasten opettajille ja hoitotädeille kivat rasiat, joiden sisällä on pipareita ja suklaata***. Näitä rasioita syntyi reilu 10 kpl ja tätä kuvaa edelsi kuumeinen kaavan etsintä netissä ****, oman kaavan suunnittelu ja sen piirtämisen puhtaaksi Illustratorilla (tsiisus!), leikkausta ja liimausta ja "älä koske niihin, ne on äidin askarteluja!" -karjahtelua, peittävän valkoisen geelikynän etsintä (Sinellistä löytyi) ja juuri oikean piparinruskean paperin hakua. Eli aletaan taas lähestyä pistettä, jossa askarrellaan verenmaku suussa ja mennään metsään niin että kuusikko pölisee. Mistähän löytyisi tukiryhmä meille, joilla on kuusi paria saksia pelkkää askartelua varten?






Kun kaksipuoleinen teippi vihdoin loppui ja geelikynästä loppui muste, neuloin vähän ***** ja leivoin muutaman piparin. Tai kaksisataa. Pipareiden koristelu on melkein kuin askartelua, ja välineurheilua siitä tulee kun hankkii tyllasarjan ja karamellivärejä. Alla on kuva lumihiutaleipipareista, joissa on looginen pinkki kuorrutus. Valitettavasti en ennättänyt napata kuvaa possupipareista, joihin pursotin koristeellisin kirjaimin A(H1N1). Possut menevät työpaikkani jouluglögeille. Ja ei, en työskentele terveydenhoitoalla.



Lapsetkin taitavat olla huolissaan tästä addiktiosta. Etsin kaksi viikkoa vatkaimen toista vispilää, kunnes kuopus 4v arveli vaikean näköisenä, että ehkä joku on ihan vahingossa heittänyt sen roskiin. Siis ihan selkeästi sama juttu, kun alkoholisten lapset piilottelevat niiden pulloja. Teinkö nyt väärin, kun annoin esikoisen koristella pari piparkakkulaatikkoa opettajilleen, ja annoin lasten osallistua piparkakkutalon tekoon? Siirränkö mä nyt addiktioni seuraavalle sukupolvelle?

Postauksen lopuksi linkki blogiin, joka saa itkemään: Parolan asema. Mä olen päättänyt uskoa, että blogi on jonkun askartelufirman markkinointikikka ja sitä vääntää hiki hatussa viidentoista hardcore-artesaanin työryhmä. Jos sitä ihan oikeasti tekee yksi ihminen, joka osaa ja keksii nuo kaikki ihanat jutut, mä en vaan ala.




* jonka vuoksi olen ollut pakotettu lukemaan omia Facebook-päivityksiäni viimeisen vuoden ajalta, jotta saan aineistoa kirjeeseen. Päivitysten perusteella lapseni ovat tihulaisia ja minulla nopeasti rapistuva suomen kielen taito.


** joka on nykyään syypää kaikkeen kotirouvahenkiseen välineurheiluun, jota keksin harrastaa

*** ja arvatkaa kuka melkein laittoi valmiit rasiat eteisen lattialle valmiiksi eilen illalla, jotta varmasti muistaa ottaa ne mukaan - eteisen lattialämmitys olisi tehnyt gutaa suklaille ja pipareiden sokerikuorrutukselle.

**** luonnollisesti ei työaikana...

***** sillä tämähän on neuleblogi