Vikatikkejä

keskiviikkona, marraskuuta 18, 2009

Vilkaisu tulevaisuuteen

Harva osaa oikeasti ennustaa, mutta väitän, että minun tulevaisuuteni on tämä.

keskiviikkona, marraskuuta 11, 2009

Rokotejonossa ei voi neuloa*


Haimme kuluneella viikolla possupiikit koko perheelle (paitsi miehelleni, joka ei onnistunut kuulumana yhteenkään riskiryhmään). Olimme varustautuneet tuntikausien värjöttelyyn räntasateessa eikä pihalla ollutkaan jonoa! Jono oli kuitenkin sisällä ja lapset hikoilivat kärttyisinä villahaalareissaan**, jotka me jonovalistuneet olimme heille pukeneet. Itse asiassa minä olin pukenut lapset kuin Antarktis-lomaa varten ja nalkuttanut kerrospukeutumisesta miehellekin, ja unohdin sitten itse piponi ja lapaseni*** työpaikalle. No, niitä ei tarvittu.

Oli minulla mukana neuletyökin****, mutta mä en osaa neuloa jos kyynärpäät roikkuvat tyhjän päällä, kuten jonossa seisoessa tekee. Niinpä seisoin jonossa ja luin***** ja mieheni vei lapset istumaan odotustilaan, jossa yritti estää heitä nuolemasta ovenkahvoja ja tekemässä kaikkea muuta älytöntä, jota alle kouluikäiset keksivät tehdä pandemia-aikaan.

1,5 tunnin jonotuksen jälkeen pääsin ilmoittautumistiskille, jossa minulle ojennettiin vuoronumero****** ja käskettiin seurata vihreää viivaa rokotusalueelle. Sieltä löytyi istumapaikat (huraa!) ja mä kaivoin repun pohjalta evääksi varaamiani suklaakeksejä******* ja valmistauduin ottamaan selvää, millä adjektiiveilla kirjoilija kuvailisi sankariparin seuraavaa intiimiä kohtaamista********, kun meidät jo kutsuttiin sisälle.

Nyt on käpälä kipeä, mikä on kurjaa, koska näin rokotuksen saaneena olisi hyvä syy vanua sohvalla neulomassa ja katsomassa Sinkkuelämän uusintoja. Luminen on edennyt vyötärölle asti ja kun viimeksi pysähdyin laskemaan silmukoita, huomasin, että silmukkamäärä on jossakin kahden koon välimaastossa enkä mä millään löytänyt kohtaa, jossa olisin neulonut eri tavalla kuin ohjeessa *********. Noin yhden epätoivoisen tunnin jälkeen joku pieni ääni muistutti, että ehkä tämä ohjeprintti on se ensimmäinen versio, eikä se viimeisin josta oli korjattu muutama laskuvirhe. Onneksi oli. Olin vähällä purkaa taskuun asti.

Yksi virhe sieltä kyllä löytyi: mä jouduin neulomaan taskuliitoskohdan kahdesti ja purkamisen jälkeen toinen sivusaumaa merkannut silmukkamerkki oli loikannut neljä silmukkaa väärään suuntaan. Joten muutama kavennuskin on vähän siellä sun täällä. Päätin, ettei sitä kukaan huomaa ********** ja jatkoin vaan ihan pokkana.


* epätoivoinen aasinsilta neuleblogi-nimikkeen tueksi
** huomaa: toinen neuleviittaus
*** kolmas neuleviittaus - kyllä, tämä selvästi on vielä neuleblogi!
**** koska niin kuuluu tehdä, jos on olevinaan neulebloggaaja
***** Nora Robertsin kirjaa, jota piti vähän väliä peitellä piiloon ettei takanani seisova huomaa niitä viiden sivun mittaisia hekumallisia kuvauksia.
****** ja kerrottiin, että rokotushoitajat kutsuvat nimellä. Mä en ole vieläkään tajunnut, mikä järki siinä systeemissä oli.
******* Terveellisen ruuan kanssa ei nyt vaan kannata jonottaa ikäviin toimenpiteisiin. Joku outo söi siellä porkkanoita!
******** "Hitaasti ja silkinpehmeästi, voimakkaasti ja määrätietoisesti he liikkuivat yhdessä..." Kirjailijaa ei voi syyttää ainakaan pihistelystä adjektiivien suhteen. Ehkä hän omistaa synonyymisanakirjan.
********* ja muistin kyllä tuskallisen kirkkaasti, miten yksi lauantai-ilta join valkkaria ja koin ihan mahtavan neuleflown, mikä näin jälkikäteen ajatellen saattoi olla huono yhdistelmä.
********** koska mä epäilemättä teen pahempiakin virheitä tässä työssä.

keskiviikkona, marraskuuta 04, 2009

On tämä edelleen neuleblogi, ainakin melkein

Pikkujoulusesonki lähestyy. Koska minulla oli viime vuonna lieviä aikatauluongelmia, voisin olla nyt kaukaa viisas ja neuloa valkoisen pikkuboleron, joka sopii kaiken kanssa. Ostin jopa langat siihen* ja olen melko varma, että muistan minne ne jemmasin**.

Huomenna olisi jopa aikaa neuloa, sillä kuopus on kuumeessa*** ja huomenna on minun vuoroni pitää kotiparantolaa pystyssä. Valitettavasti potilas ei halua katsella äidin kanssa Täydellisiä naisia tai muita kehittäviä sarjoja, vaan vaatii niitä tuhat kertaa nähtyjä muumeja, eikä muumien seurassa nyt vaan voi neuloa ****.

Boleron neulomisen sijaan taidan päätyä taas leipomaan. Martha Stewartia katsoessa tulee aina olo, että pikkuleipien leipominen on so easy and wonderful *****. Täydellistä ja hermoja rentouttavaa pikkuleipäohjetta en ole vielä löytänyt, mutta näitä aamusämpylöitä voin suositella lämpimästi. Teen sämpylät valmiiksi jääkaappiin illalla, ja heti herättyäni nostan sämpylät pöydälle nousemaan ja nappaan uunin päälle. Uuni on valmis kun olen saanut kammattua naamani, ja sämpylät paistuvat sillä aikaa kun saan hermoromahdusta vaatekaapilla ******.


(Joku on sanonut, että matkiminen on vilpittömin ihailun muoto. Kiitokset tytölle hauskasta alaviiteformaatista.)


* tai ainakin muistelen käyttäneeni tuota tekosyytä, kun tuli äkillinen himo ostaa ohutta alpakkaa

** ne ovat kenkälaatikossa sohvan alla, kahden lankapussin, äänekkään kauko-ohjattavan lelun ja parittoman, päättelemättömän lapasen vieressä.

*** ja se EI ole sikainfluenssaa, ellei se siitä neljän tunnin huviretkestä terveysaseman päivystyksessä jäänyt matkamuistoksi

**** sillä jos vielä kerran joudun katsomaan, kuinka Ninnistä tulee taas näkyvä, puren neulepuikkoni poikki eivätkä ne ole a) bambua tai b) ohuita.

***** ei muuten ole, ainakin jos ei laita taikinaa vuorokaudeksi jääkaappiin vaan yrittää kaulita sitä heti.

****** ja koska tuossa vaiheessa olen jo myöhässä, en nauti tuoreita sämpylöitä kiireettömällä aamupalla vaan tungen kuumat sämpylät käsilaukkuuni ja syön ne jäähtyneinä ja litistyneinä työpöytäni ääressä - mutta hyviä ne ovat silti.