Vikatikkejä

sunnuntaina, syyskuuta 13, 2009

Tuhjaajaneulojan paluu


Suunnittelematon bloggaustauko vain venyi ja venyi, ja voisin toki esitellä tekosyyn jos toisenkin - mm. nopea ja näppärä ilmainen kuvaohjelma muuttui päivityksen myötä hitaaksi ja hankalaksi, ja kamera vietti kaksi viikkoa kesälomasta saksalaisen byrokratian armoilla lentokentän löytötavaratoimistossa. Totuus kuitenkin on, että jonkinlainen bloggausplääh iski. Tuntui tylsältä tiedottaa langanostosta, kun ei ostanut mitään hienoa/kallista/harvinaista, enkä keksinyt mitään uutta sanottavaa seiskaveikasta neulotuista sukista ja lapasista (jotka toki ovat tarpeellisia, kun asuu näillä leveysasteilla ja taloudessa asuu kaksi lasta, jotka tapaavat kasvaa tasaisesti ja hukata lämpimiä asusteitaan säännöllisin väliajoin).



Jotain on silti valmistunutkin. Tytär sai mummoneliöistä virkatun peiton. Pinkkisävyistä 7V-polkkaa ja valkoista peruseiskaveikkaa. Tykkäsin itse kovasti väriyhdistelmästä, joka on yllättävän raikas ja harmoninen, vaikkei peitossa taatusti ole kahta samanlaista ruutua. Peitto on palvellut retkialustana, leikeissä telttakankaana, viittana, lentävänä mattona ja jopa ruutuhyppelyalustanakin, ja täyttänyt hyvin tehtävänsä.
Mummoneliöissä on jotain terapeuttista. Malli on niin läpeensä tuttu, että sitä voisi virkata vaikka unissaan tai pimeässä leffateatterissa. Ja yhdessä illassa valmistuu monta neliötä. Plussaa siitäkin, ettei sylissä tarvitse kannatella kilon painoista, valuvaa käsityötä, joka vetää niskat umpijumiin. Jossakin sohvan alla muovipussissa piileksii kolmessa eri koossa kokoelma valkoinen-herneenvihreä-tummanharmaa -sävyisiä neliöitä, joista tulee isona torkkupeitto olohuoneen sohvalle. Virkkaan niitä aina välitöinä lasten sukkien ja lapasten välillä. Ehkä sekin valmistuu, ennen kuin keksin sisustaa olohuoneen uusiksi ja vaihtaa värit joksikin ihan muuksi.

malli: Sylvi
langanmenekki: vähemmän kuin ohjeessa, koska neuloin ohjeistusta lyhyemmät hihat eikä tiheys ihan täsmännyt korkeussuunnassa
lanka: Novita Mambo

Tämä neule on oikeastaan se, jonka vuoksi katkaisin bloggaustauon. Kun samana viikonloppuna kaksi ihmistä kyseli, sainko takkia koskaan valmiiksi, totesin että on aika patistaa Sylvi ulos kaapista. Mari Muinosen nerokas takkimalli oli ihana neuloa ja näyttää hyvältä, mutta on jäänyt toistaiseksi vähälle käytölle. Se valmistui loppukeväästä ja vasta nyt säät alkavat olla sopivat sille.
Aloitin eilen Marin toisen takkimallin, Lumisen, neulomisen. Tikutin ensimmäistä hihaa hurmoksessa koko illan ja pitkästä aikaa teki mieli jäädä neulomaan pikkutunneille.


Ja kehtaanko tunnustaakaan (onhan tämä sentään neuleblogi...): olen tehnyt syrjähypyn skräppäyksen puolelle. Tarvikkeisiin on palanut rahaa jo kolminumeroinen summa, mutta tuloksia ei ole vielä paljoa esitellä.