Vikatikkejä

maanantaina, syyskuuta 11, 2006

Juhlahumua

Olen tänään tasan kahden vuoden päässä virallisesta kolmenkympinkriisin huipentumasta. Viisi vuotta sitten synttäreiden juhliminen tyssäsi heti alkuunsa, kun tuijotin kauhuissani opiskelijakämpän pienestä tv:stä suoraa lähetystä ja olin ihan varma että kolmas maailmansota syttyy.

Tämä on nyt puikoilla.


Täsmäisku Vermon ulkoilmakirppikselle tuotti eilen tulosta. Tämä aarre siirtyi omistukseeni vaivaisen kolmen euron hintaan. Neuleosastossa oli monta inspiroivaa mallineuletta ja kirjontaosuuskin kiinnosti. Joka tapauksessa hyvä perusteos käsityökirjaston täytteeksi.

Blogger tökkii, joten lisää kuvia myöhemmin.

PS. Uusi Knitty on ilmestynyt.

5 kommenttia:

  • Onnittelut, vaikka päivällä onkin harmaa reunus. Se päivä viisi vuotta sitten taisi jäädä kaikkien mieliin.

    Toivottavasti siellä ollaan jo parannuttu!

    Kirjoittaja: Blogger Tuulia, 11. syyskuuta 2006 klo 22.05  

  • Syntsäonnittelut!

    Mulla tää pvm jäi ikuisiks ajoiks mieleen viimeistään viime vuonna, kun oltiin siinä ulosajossa, joka olis voinut olla todella kohtalokas. Onneks muistoksi ei jäänyt muuta konkreettista ku pikkuruiset arvet, mulla kyljessä ja armaksella niskassa.

    Kirjoittaja: Blogger laurakoo, 11. syyskuuta 2006 klo 22.16  

  • Onnea, harmi että tällaista ikävää on sattunut sun synttäreiks..

    Kirjoittaja: Blogger derea, 11. syyskuuta 2006 klo 22.16  

  • Onnittelut!! Ei pidä takertua tuohon WTC:n juttuun. Uskoisin että syntymäsi on ollut iloinen asia vanhemmillesi!

    Kirjoittaja: Anonymous Satu U, 11. syyskuuta 2006 klo 22.45  

  • Oi, onnittelut näin vähän myöhässä! Ja samaa mieltä minäkin, että vuodessa on 364 muutakin päivää, joina voi muistella viiden vuoden takaisia.

    Kirjoittaja: Blogger koukuttaja, 12. syyskuuta 2006 klo 8.59  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]



<< Etusivu