Vikatikkejä

perjantaina, syyskuuta 08, 2006

Eilen Leppävaaran raittikarnevaalien yhteydessä kirjastolla oli iso kirjojen poistomyynti. Hinta oli huikeat 1 €/kpl ja tein omasta mielestäni hyviä löytöjä: kirjahyllyymme muutti Tuulen viemää, neljä ekaa Potteria, neljä alkuperäistä Muumisarjakuvakirjaa sekä muutama aivot-pois-päältä-roskaromaani ja lastenkirja.

Torilta löytyi myös Valkeaa kuulasta. Olen syönyt niitä viimeksi lapsena naapurin puutarhassa, luultavasti puoliluvatta.

Räkäepisodi alkaa olla voitettu, ja sen kunniaksi listaan tähän
KVILLAN IHMISILLÄ TESTATUT FLUNSSANHOITOVINKIT:

1) Tavalliseen nuhakuumeeseen ei ole ihmelääkettä. Särkylääke kuitenkin laskee kuumetta ja reseptillä (?) saatava allergialääke Duact vähentää limakalvojen turvotusta ja helpottaa siten tukkoisuutta. Nenäsuihkeistakin voi olla apua. Myös lapsen kipua ja pahaa oloa voi ja pitääkin lääkitä.

2) Ahkeralla niistämisellä saa helposti nenän ja nenänaluksen kipeäksi. Ihoystävällisin vaihtoehto on kosteusvoiteella käsitellyt nenäliinat, joita saa isoimmista kaupoista. Myös pehmeistä pehmein wc-paperi on kokemukseni perusteella perusnessua parempi vaihtoehto.

3) Jos ja kun nenänpäätä ympäröivä alue punoittaa ja on kipeä, Helosan-voide auttaa. Se ei kirvele, kuten useimmat kosteusvoiteet, ja miedosti antiseptisenä se auttaa ihoa paranemaan. Toinen vaihtoehto on b-vitamiinivoide, joka lapsiperheissä tunnetaan paremmin peppu- ja nännirasvana.

4) Juo paljon. Jos kurkku on kovin arka, huoneenlämpöinen tai kuuma vesi on helpoin nieltävä.

5) Lastenhoito kuumeisena on ihan hanurista. Pitkät piirrosleffat, karkeilla lahjominen ja kotiin tilatut pizzat puuronkeittelyn sijaan helpottavat elämääsi, vaikkeivät ne sopisikaan kasvatusfilosofiaasi. Kipeänä on lupa mennä siitä mistä aita on matalin tai vaikka jyrätä koko aita puskutraktorilla.

6) Älä yritäkään toteuttaa mitään monimutkaisia pitsineuleita. Perussukkia tarvitaan aina.

(Loppuun pakollinen vastuustavapautumisblaablaa eli en ole lääkäri, en edes alan asiantuntija enkä osta mitään vastuuta neuvoistani. Noudata aina lääkärisi ohjeita.)

5 kommenttia:

  • Allekirjoitan niksit! Lisäisin muutaman:
    Jos pillit on tukossa, kannattaa nukkua pää monen tyynyn päällä. Pillit pysyy paremmin auki.

    Jos pilli on ollut auki niin että on voinut nukahtaa, ja sitten yöllä herää siihen, että röörit on vallan tukossa, kannattaa laittaa valot, jos menee kauemmaksi niistämään (ja miksei menisi, koska viimeinen nessu on mennyt vartti ennen nukahtamista ja lisää nessuja on alakerrassa tai autossa tai jossakin muussa älykkäässä paikassa). Jos ei laita valoja, voi aamulla hoitaa myös kipeätä polvea/nilkkaa/olkapäätä/ohimoa/muuta uloketta, koska ovenkarmeilla on tapa vaihtaa paikkaansa öisin.

    Jos sairastaa, nyrkkisääntö on: kärsi sairautesi kuten mies - ja mene sohvanmutkaan lukemaan Rasmus-nallea (tai neulomaan sukkaa). Suklaa parantaa, ja saippuasarjat, joten sohvanmutkassa voi syksyn kolmannen poskiontelotulehduksen kourissa karaistunut viettää helposti puolen päivää. Tosin tenavien kanssa tää ei varmaan toimi :(

    Kurjaa jos teillä ollaan vielä kovin kipeitä, toivottavasti paranette koko lössi pian! Niin, ja sukkia tarvitaan aina. Tsemppiä! :)

    Kirjoittaja: Blogger Tuulia, 8. syyskuuta 2006 klo 10.39  

  • Paranemisia! Meillä myös tuttu juttu, mutta poika tervehtyi äkkiä ja pääsi tarhaan, jollion mä sain edes muutaman tunnin rauhaa. Mutta mä vaan jatkan räkimistä :-(. Ja perussukkia muuten syntyy täälläkin :-).

    Kirjoittaja: Blogger Stricker, 8. syyskuuta 2006 klo 14.02  

  • Duact on poistunut myynnistä jo jokin aika sitten... sain pari vuotta sitten sen tilalle Clarityn nimistä allergialääkettä (tänä keväänä apteekki vaihtoi halvempaan Tuulixiin). Efedriinipitoisena Duact ei sopinut läheskään kaikille vaan aiheutti paljon sivuoireita mm. unihäiriöitä, sydämen hakkaamista, hikoilua ym...

    Kirjoittaja: Anonymous hoitotyössä, 8. syyskuuta 2006 klo 15.14  

  • yksi flunssavinkki vielä: kuuma vesi kera kohtuullisen viski/rommi/yms. lorauksen maustettuna reilusti hunajalla tai sokerilla. ei välttämättä paranna flunssaa mutta on mukavampi sairastaa:)

    Kirjoittaja: Blogger Ziina, 8. syyskuuta 2006 klo 15.16  

  • Pehmeätä paperiakin parempi nenäliina on kankainen! Meillä nenäliinana (lue: nenärätti) käytetään sideharsorättejä. Niissä on sekin hyvä puoli, että saa niistettyä ainakin kerran riittävästi toisin kuin paperisiin, joissa tila loppuu aina kesken. :D Myös vanhoista flanellilakanoista saa ihanan pehmeitä ja imeviä nenäliinoja.

    Kirjoittaja: Blogger Tuazophia, 8. syyskuuta 2006 klo 17.00  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]



<< Etusivu