Vikatikkejä

sunnuntaina, syyskuuta 24, 2006

Bolero for dummies

Joskus toukokuussa päätin neuloa lapselle pitsiboleron. Haluatteko työohjeen? Ei se mitään, kerron sen silti:

1) Etsi käsityölehdistä sileäneuleinen boleromalli. Valitse sitten erikokoiset puikot, erivahvuinen lanka ja jostakin löytämäsi pitsineulekuvio koko neulepinnalle - ja luota, että silmukkamäärät voivat ihan hyvin olla samat.

2) Älä neulo mallitilkkua.

3) Neulo kaikki kappaleet valmiiksi ennen kuin kaivat mittanauhan esiin. Vaikka mitat poikkeavat alkuperäismallista, voit harrastaa itsepetosta ja toivoa, että ehkä kostutus ja pingotus kutistavat kappaleet oikeaan kokoon.

4) Yhdistä kappaleet ja virkkaa etureunoihin ja helmaan kireä kerros kiinteitä silmukoita pelastukseksi.

5) Sovita boleroa lapselle ja totea se ylileveäksi. Vielä ei ole aika luovuttaa!

6) Ompele bolerontekeleeseen ensimmäinen ihquista ankkanapeista, jotka olet hankkinut kaukaisesta nappikaupasta juuri tätä tarkoitusta varten. Ensimmäistä nappia ommellessa voit antaa kolmivuotiaasi leikkiä lopuilla napeilla.

7) Totea, että lapsi on hukannut napit ja potee muistinmenetystä, kun tivaat nappien olinpaikkaa.

8) Odota nappien paluuta kolme kuukautta.

9) Pura bolero, aloita alusta ja tällä kertaa JÄRKI KÄTEEN.

5 kommenttia:

  • Juuri tällaisten happeninkien takia minä en saa ikinä mitään valmiiksi.

    Kirjoittaja: Blogger Maija, 24. syyskuuta 2006 klo 22.06  

  • Voi itku.

    Mulla kävi sen alpakkaneuleen kanssa vähän samalla lailla:
    -Otetaan puoli numeroa suositusta pienemmät puikot, koska tykätään napakammasta neulepinnasta.
    -Katsotaan silmukkamäärät pienimmästä koosta, koska ainahan mä oon ollut max S.
    -Zoomaillaan neuletiheyttä neuleen edetessä hyvin silmämääräisesti, "kyllähän se kun vähän venyttää".

    Lopputulos oli pinkeä napapaita. Onneksi tajusin purkaa hökötyksen samantien pois mieltä kirvelemästä ja aloittaa alusta isommaan koon silmukkamäärillä. En muuten edelleenkään suostunut neulomaan paksummilla puikoilla :D

    Kirjoittaja: Blogger laurakoo, 24. syyskuuta 2006 klo 22.47  

  • :)
    juu-u kuulostaa tutulta, ja en minä naura, hymyilen vain ääneen..
    ( kun uskaltaisikin tunnustaa kämmejä oikein julkisesti)

    Kirjoittaja: Blogger muoriska, 24. syyskuuta 2006 klo 22.51  

  • Onko mulla muistimenetys vai kävinkö minä kirjoittamassa tän sun viimeisimmän postauksen? Juuri sama vika nimittäin täällä - ohje on, mutta ei sitä noudateta vaan kaikki pitää säveltää. Ja se mallitilkun tekeminen se vasta turhaa puuha on! ;)

    Kirjoittaja: Anonymous Anne, 25. syyskuuta 2006 klo 22.46  

  • Hmm...mäkin olen tainnut tehdä joskus jotain tuolla samalla ohjeella :)

    Kirjoittaja: Blogger saranella, 5. lokakuuta 2006 klo 14.13  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]



<< Etusivu