KIP Helsingissä
Tulin tänään KIP-päivän hengen mukaisesti ulos (lanka)kaapista ja neuloin junassa, bussissa sekä sovitussa KIP-paikassa: Johanneksen kirkon puistossa Helsingissä. Tulin paikalle sopivasti myöhässä, etten vain olisi ensimmäinen *hui* ja tarkkailin ensin tilannetta puiston laidalta. Neulojat vaikuttivat rauhallisilta eikä kenestäkään törröttänyt puikkoja, mutta menin silti hetkeksi Menitaan keräämään rohkeutta. Rohkeuden lisäksi poistuin kaupasta mukanani pari kerää lankaa sekä nappi, joka halusi laukkuun. Laukun lankoja ei ole vielä hankittu eikä mallikaan ole vielä selvillä, mutta jostakinhan sitä pitää aloittaa, ja tällä kertaa starttaan napista. (Pitäisikö huolestua, kun lankojen lisäksi myös napit ovat alkaneet puhua minulle? Hmm.)Paikalla puistossa oli penkillinen neulojia sekä kuvassa näkyvä ruohonjuuritason leiri. Jokaisella oli vähän erilainen käsityö mukana ja niistä jutellessa aika kului mukavasti. Keskustelu polveili aina lankojen värjäämisestä pastoröimattoman maidon riskeihin ja miesten omituiseen tapaan tehdä likaisista astioista ansoja tiskialtaaseen. Välillä meitä kävi ihmettelemässä vanhempi rouva koiransa kanssa sekä tupakkaa pummaava puistokemisti.
Paikalla käväisi myös Hesarin toimittaja, joka aikansa haastateltuaan pyysi opastusta ja sai aikaan pienen pannulapunalun. Ehdotimme, että tekeleelle voisi laittaa myös silmät ja lähettää sen Helminallen maskottikisaan.


2 kommenttia:
Oikeen kiva KIPpailu näyttäs olevan Helsingissäkin :)
Ja mukavat puheenaiheet :D
Kirjoittaja:
vikke*,
11. kesäkuuta 2006 23:16
..ja minä täällä taas hei :D
Jos meemit oli ok sullakin, niin vilaise blogiini...nappasin sulta yhden hassun virkkeen ;)
Kirjoittaja:
vikke*,
12. kesäkuuta 2006 22:55
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu