Vikatikkejä

tiistaina, tammikuuta 03, 2006

Kerrankin kivaa postia!

Tänään postipoika toi tuplaten kivoja ylläreitä. Altocumulus lähetti Parane pian -kortin ja bambuiset sukkapuikot. Ensimmäiseni, muuten! Suunnitelmissa on lähteä koeajolle jo tänään, jos saan lapset ajoissa nukkumaan. Illalla tulee niin jännää ohjelmaa, etten kuitenkaan malta mennä itsekin ajoissa nukkumaan, mikä näin kroonisesta univelasta kärsivälle olisi fiksuinta. (Univelkaan muuten tottuu, niin kuin mihin tahansa vaivaan. Ensin se tuntuu, mutta kun sitä kestää pari vuotta, oireita ei enää huomaakaan. Olematonta muistia alkaa pitää vain pikanttina luonteenpiirteenä ja väsyneenä heräämistä ihan normaalina.)


Myös uusi Moda löysi meille. Siitä löytyi montakin kivanoloista ohjetta:


Tämä huivi näyttää kivalta. Ohjeessa on käytetty Kitten mohairia, mutta minulla on laatikollinen Kid mohaireja joille pitäisi keksiä jokin perusteltu syy olemassaoloonsa. Yksi kerä voisi ihan hyvin muuttua tällaiseksi huiviksi.


Myös tämä keeppi on tehty Kitten mohairista, tosin kaksinkertaisesta. Olenko jo ihan keski-ikäinen, kun hartianlämmittimet eivät kuulosta yhtään mummomaisilta?


Tämä huovutettu hattu on nii-in söpö.

3 kommenttia:

  • ai modassa oli kivojakin malleja, kaikki ovat tähän mennessä haukkuneet sitä. hartianlämmitin ei näyttänyt paljoa hartioita lämmittävän kun roikkuu noin. hattu oli söpö, mitä lankaa oli käytetty?

    Kirjoittaja: Blogger Ziina, 4. tammikuuta 2006 klo 9.01  

  • Ziina: Hattu on neulottu Sandnesin Tovesta ja kuvio on neulahuovutettu huovutusvillasta. Hartianlämmittimessä on kiristysnauha, jolla sen saa kurottua ylemmäs.

    Kirjoittaja: Blogger Katja, 4. tammikuuta 2006 klo 9.12  

  • Pitää vissiin Moda hakea kaupasta, tuo hattu on kyllä hyvännäköinen. Vaikkei se mulle sovikaan :)

    Kirjoittaja: Anonymous JaanaM, 4. tammikuuta 2006 klo 18.56  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]



<< Etusivu