Vikatikkejä

lauantaina, joulukuuta 03, 2005

Pidä huolta työvälineistäsi!

Veronpalautukset kilahtivat tilille, mutta en ostanut niillä lankaa. Tai, no, ostin yhden kerän tarjouksessa ollutta Novitan sinistä Kotiväkeä Citymarketista. Mutta sitä ei lasketa, koska ostin sen ruokaostoksia tehdessäni enkä silloin edes muistanut koko veronpalautusta. (Jos olisin muistanut, olisin varmaan tyhjentänyt puoli hyllyä mukaani.)

Mitähän minä oikein olisin sanomassa? Ai niin: aloitin veronpalautusten tuhoamisen ostamalla purkin Body Shopin karpalontuoksuista vartalovoita. Aion hemmotella sillä käsiäni, joiden iho on puolen vuoden maidonluovutuksen (tai lähinnä siihen liittyneen jatkuvan käsienpesun ja desinfioinnin) jäljiltä huonossa kunnossa. Kun iho on kuiva ja arka, neulominenkaan ei tunnu hyvältä.

Neulon parhaillaan joululahjoja, joista en vielä laita kuvia tänne. Ullan neulekeräykseen tein pari pipoa, mutta unohdin kuvata ne ennen toimittamista. Eikä lapsistakaan ole julkaisukelpoisia kuvia tähän hätään. Yritin ottaa heistä somaa potrettia joulukorttien mukaan, mutta sain aikaiseksi vain lukemattomia tärähtäneitä otoksia, joissa blogivauva syö tonttulakkiaan ja taaperosta näkyy ujouden iskettyä pelkät kantapäät. *huokaus*

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]



<< Etusivu